
Labko BioKem 6 EN saavutti TM Rakennusmaailman testissä parhaat puhdistustulokset, ja oli vertailun ainoa puhdistamo, jonka puhdistamasta jätevedestä saatiin jätevesiasetuksen kaikki vaatimukset täyttäviä näytteitä.
Keskimääräinen puhdistustehokkuus orgaanisen aineen (98%) ja fosforin (85%) osalta olivat erittäin hyvät. Testijakson ajankohta typenpoiston kannalta oli haasteellinen, koska typenpoisto on vaikeaa kylmänä aikana. Saavutettu typenpoiston tehokkuuden keskiarvo (37%) onkin hyvä tulos ajankohtaan nähden.
TM:n testissä BioKem tyhjennettiin ylijäämälietteestä ennen kahden viikon lomajaksoa. Artikkelissa todetaan, että lietteen vähentyminen yhdistettynä lomajaksoon aiheutti typen- ja fosforin poiston heikkenemisen lomajakson jälkeen. Omiin kenttäkokemuksiin perustuen Wavin-Labko arvioi, että lietteen tyhjennys juuri ennen lomalle lähtöä ei ole hyvä puhdistustulosten kannalta.
TM-testissä saavutetut puhdistustulokset viittaavat siihen, että BioKem puhdistaa jätevedet keskimäärin kilpailijoita paremmin Suomen haasteellisissa olosuhteissa. Hyviä puhdistustuloksia on saavutettu myös aikaisemmissa puolueettomissa testeissä. Suomen ympäristökeskuksen toteuttamassa 10 kk pituisessa puhdistamo-testauksessa BioKem saavutti puhdistustulokset, jotka täyttävät selvästi asetuksen vaatimukset. SYKEN:n testissä saavutetut puhdistustulokset olivat orgaanisen aineen (BOD7) osalta 97 %, kokonaisfosforin (P) 90 % ja kokonaistypen (N) 54 %.
Haja-asutusalueiden kiinteistöistä muodostuvan jäteveden epätasainen jakautuminen tekee puhdistamoiden toimintaympäristöstä erittäin haasteellisen. Pitkät lomajaksot tai muut käyttökatkokset (mm. sähkökatkos) heikentävät puhdistamojen toimintaedellytyksiä, ja tämä näkyy puhdistustulosten hetkellisenä heikkenemisenä. Wavin-Labko on kehittänyt BioKemin lisävarusteeksi lisäravinneyksikön kiinteistöille, joiden käyttö on epäsäännöllistä. BioKem-lisäravinne pitää huolen bakteerien toimintakunnosta ja siten puhdistamon toimintakyvystä esimerkiksi pidemmän lomajakson aikana. Näin varmistetaan BioKemin tehokas toiminta lomajakson jälkeen.